tiistai 15. lokakuuta 2013

Q & A


Nykyhetki


Mikä on juuri tänään fyysinen vointisi? 

-päivät ovat erilaisia, mutta tänään olen voinut ajottaisesta hengenahdistuksesta riippumatta hyvin. en ole myöskään ollut niin väsynyt kuin yleensä. ruokakin on maistunut hyvin. 

Entä psyykkinen?

- ihan hyvä. ehkä vähän yksinäinen, kun minulla ei ole yhtään äitikaveria, jonka kanssa voisi jakaa kuulumisia. muut kaverit ovat eri elämäntilanteissa (toki heistäkin on apua, mutta vertaistuki ei ole silti samanlaista.) 


Onko sairastelullesi selvinnyt jo syy?

- todennäköisesti oireeni ovat johtueet viidestä syömästäni antibioottikuurista tai sitten kyseessä on eräs sairaus. sitä tutkitaan nyt. 



Raskaus/äitiys



Missä vaiheessa raskautta syömishäiriöoireet alkoi hälvenemään?

- oikeastaan heti. alkuraskaudessa minulla oli niin paha pahoinvointi, että söin vain sitä, mitä pystyin eikä tullut mieleenkään syömishäiriö. keskiraskaudessa alkoi taas vähän vaikeampi kausi, kun pystyin syömään normaalisti ja meninkin osastolle, koska olin henkisesti hyvin loppu kaikkeen ja se heijastui syömisiini. loppuraskaus oli ihan hyvää aikaa, mutta ajatukseni pyörivät vielä paljon ruoassa. vasta synnytys poisti syömishäiriön lähes lopullisesti.




Mikä oli miehesi ensireaktio, kun sai tietää raskaudestasi? Entä vanhempien?

- menin hänen työpaikalleen ohikulkumatkalla kertomaan, että olen raskaana. hän sanoi: "et sä voi olla." ei meinannut aluksi oikein uskoa, kunnes näytin positiivista testiä. seuraava kysymys taisi olla, että mitäs me nyt tehdään. hän oli järkyttynyt ja yllättynyt. 
äidin ensireaktio oli: "ai, ei sen vakavempaa." ja isä meni perussuomalaiseen tapaan saunaan sulattelemaan asiaa. molemmat kyllä suhtautuivat loppujen lopuksi hyvin.



Onko arki ollut samanlaista kun ajattelit sen olevan kun vauva synty?

- olin varautunut sen olemaan rankkaa, mutta rankkuus tuli silti yllätyksenä. minun vauva-aikaani ovat varjostaneet jatkuvat tulehdukset ja huonovointisuus (oksentelu, kuume, hengenahdistus, kouristavat mahakivut, yskä), joten olen joutunut turvautumaan paljon läheisteni apuun. yllätyksenä tuli nimenomaan se, että synnytyksen jälkeen en ole ollut fyysisesti kunnossa. 



Mitkä asiat ovat erilailla jos on?


- jatkuva univelka ja väsymys. vaikka nukkuisikin joskus kahdeksan tuntia yössä, mutta sitä rytmittää noin kolmen tunnin välein imettäminen, on pihalla kuin kuu-ukko suurimman osan päivästä. 

arki pyörii suurimmaksi osaksi kotona vauvan kanssa ollessa. se onkin yllättänyt, ettei voimia ole juurikaan muuhun. ystäviä käy luonani, mutta vielä en ole jaksanut raahautua kaupungille kahvittelemaan tms. en tosin tiedä, johtuuko voimattomuuteni myös fyysisestä voinnistani.



Mikä on ihaninta arjessa?

- aamut, kun herää puolikoomassa, mutta kehdossa odottaa hymyilevä ja jokelteleva vauva. imetys on myös ihanaa, kun siinä tuntee olevansa korvaamaton. ihanaa on myös se, kun mies tulee illalla kotiin.


Vauva


Miten vauva voi?
- hän sai eilen kolme rokotetta, joten hän on ollut tänään hiljaisempi ja uneliaampi. viime yönä nousi kuume ja sainkin rauhoitella häntä useaan otteeseen. sydän on särkynyt, kun häneen on sattunut. mutta muuten vauva voi oikein hyvin. luonteeltaan hän on kuin auringonkukka.


Onko vauva saanut jo nimen, aiotko julkaista sen blogissa?

- on saanut. en aio julkaista sitä, mutta kaunis nimi on. 


Kastetaanko/kastettiinko vauva kirkkoon vai pidettiinkö/pidetäänkö nimenantojuhla?

- hänet kastettiin ev. luterilaiseen kirkkoon.


Onko lapsesi perinyt enemmän sinun vai miehesi ulkonäköpiirteitä?

- mieheni. ei hänessä ole toistaiseksi mitään minua. nähtäväksi jää, kumman väriset silmät hänelle tulee. 



Parisuhde 


Miten teidän parisuhde on kestänyt kun lapsi tuli? Lähentyikö teidän välit, vai ovatko yhtä läheiset aina olleet?

- suhteemme on kestänyt hyvin, ja välimme ovat läheisemmät kuin aikaisemmin, vaikka ne olivat jo ennestäänkin läheiset. yhteistä aikaa on nyt niin vähän, että sitä osaa arvostaa enemmän.





Kerro kolme hyvää ja kolme huonoa puolta miehestäsi. 

- no apua. saanko keksiä 10 hyvää puolta? hyviä puolia on uskollisuus, hän saa minut nauramaan ja ottaa minut huomioon. huonoja ovat tavaroiden jättäminen pitkin poikin asuntoa, "joojoo, ihan kohta"-lauseet ja jumittuminen pelin äärelle.


Pyydä häntä kertomaan myös samoin sinusta.

- olen rauhallinen, paikalla aina silloin, kun hän tarvisee minua ja supermutsi. huonoja ovat liiallinen kiltteys ja "puhevika" (jos selitän jotain pitkää tarinaa, en löydä aina sanoja vaan sanon "tai siis, niinku" tms). heh.

Tulevaisuus


Asia, jota odotat tulevaisuudessa eniten?

- terveydentilani lopullinen parantuminen.


Yksi tulevaisuudensuunnitelma?

- kirjoittaa romaani.

Yksi tulevaisuuden haave?

- häät.

Syvällistä



Puhut usein uskostasi Jumalaan, tahtoisin tietää että oletko saanut uskonnollisen kasvatuksen vai tullut uskoon myöhemmällä iällä?

- en ole saanut erityistä uskonnollista kasvatusta. minut opetettiin lukemaan iltarukous, ja mummin kanssa kävimme välillä jumalanpalveluksissa. uskoin Jumalaan, mutta en kokenut Häneen sen ihmeempää suhdetta. 
en ole kokenut erityistä konversiota (uskonnollista kääntymistä) vaan olen vähitellen tullut uskoon huomatessani, kuinka rukouksiini on joka kerta vastattu 
(mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Joh: 16:23).
eräs lähisukulaiseni koki ihmeparantumisen vakavasta syövästä - sekin on herätellyt minua. 



Uskotko yliluonnolliseen?

- uskon. uskon, että tämä ei ole ainoa todellisuus, jossa nyt elämme.


Entä kohtaloon?

- uskon johdatukseen; siihen, että Jumala johdattaa meitä koko elämämme ajan. on vain ihmisestä kiinni, osaako tarttua johdatukseen.


Sekalaista



Onko sinulla sisaruksia? Jos on, minkä ikäisiä?

- ei, olen ainut lapsi.



Tämänhetkinen lempiruoka?


- minulla ei oikeastaan ole mitään lempiruokaa enää, kun syön niin monipuolisesti kaikkea. viime aikoina on iskenyt tajuton himo suklaaseen, tarkennettuna Maraboun nougatiin.



Lempiväri?


- kirkkaan turkoosi.


Ihaninta syksyssä?

- rauhalliset teehetket ja väriloisto.


Mimmoisia blogeja luet? 

- syömishäiriöstä parantuneiden, äitiys- ja lifestyleblogeja. blogeja, joissa on upeita kuvia.



Jos saisit muuttaa yhden asian maailmasta (ihan minkä tahansa) niin mikä se olisi? 


- poistaisin kaikki sairaudet.



Mikä biisi on sillä hetkellä suosikkina ku vastaat tähän kysymykseen? :)


- Pariisin kevät: Jalokiviä. 



Millaiset sukat sinulla on jalassasi?


- mustat sukat, joiden päällä punaiset villasukat.


Onko teillä lemmikkejä?


- ei ole allergian vuoksi.


Minkä elokuvan katsoit viimeksi?


- siitä on aikaa, kun katsoin kokonaisen elokuvan. Kylän (The Village) katsoin puoliksi ja se oli todella ahdistava. en oikein pysty katsomaan mitään draamoja enää, kun eläydyn niihin niin vahvasti. Piin Elämän katsoin kokonaan ennen synnytystä, ja sekin oli vähän liian surullinen minulle.


Mitä musiikkia kuuntelet?



- progressiivinen/melodinen rock tai pop/rock enimmäkseen. 


Oletko kirjoitellut päiväkirjaa/runoja/kirjoitelmia jo pienestä kun olet niin tavattoman lahjakas?

- voi, kiitos paljon. en nyt tavattoman lahjakas ole kuitenkaan. ensimmäiset runoni taisin kirjoittaa 6-vuotiaana (sanelin ja äiti kirjoitti). kirjoitin eläinaiheisia tarinoita ja päiväkirjaa, heti kun opin
kirjoittamaan. myöhemmin aiheeni syvenivät. 13-vuotiaana kirjoitin 60 sivua fantasia-aiheista romaania, jonka jätin itsekriittisyydessäni kesken. aika paljon on tullut kirjoitettua kaikkea sokerikeijuanoreksia-
kuplaa.

kiitos jälleen ihanista kysymyksistä. ♥ 
aikaisempiin vastauspostauksiini pääset tästä ja tästä.

1 kommentti:

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.