perjantai 7. maaliskuuta 2014

raskaustesti, positiivinen

en koskaan unohda sitä päivää.

elettiin lokakuun loppua vuonna 2012.
olin juuri saanut paikan yliopistosta, menestynyt ensimmäisissä tenteissä, saanut uusia ystäviä ja päässyt kiinni opiskelurutiineihin. keväällä olin saanut ylioppilaslakin päähän erittäin kylmänä kesäkuisena päivänä ja juhlinut sitä pitkälle yöhön asti upeiden ihmisten kanssa.

lokakuussa sairastuin flunssaan. se meni ohitse, mutta lämpöily jäi päälle. ruumiinlämpöni oli koko ajan noin 37,4C. ihmettelin sitä, mutta ajattelin sen johtuvan vain pitkittyneestä virustaudista.

se oli kai maanantai-ilta. mietin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. alavatsaa nipisteli oudosti ja kuukautiset olivat myöhässä. mutta niinhän ne olivat aina, hyvin epäsäännölliset. päätin ostaa seuraavana päivänä raskaustestin.

aamulla suuntasin ryhmätunnille ja samalla kävelin apteekin ohi, joka oli vielä kahdeksan aikoihin kiinni. olin nukkunut levottomasti, aamupalakaan ei oikein ollut maistunut, tuuli palelsi oudon hyytävästi.
tunnilla jokaisen piti kertoa tulevaisuuden suunnitelmistaan. minut valtasi kovin epävarma olo - en ehkä olekaan näiden ihmisten kanssa pitkään. oikeastaan jo tiesin olevani raskaana. laskin tunteja, kun pääsisin ostamaan raskaustestin.

ostin halvimman mahdollisen raskaustestin ja suuntasin yliopiston rakennukseen. tein testin perimmäisessä vessakopissa, luin ohjeet monta kertaa; tarkasti, ettei mikään menisi pilalle. odotin hiestä märkänä tulosta.
toinen punainen, kamalan paksu viiva ilmestyi heti näytölle. positiivinen. 
en pystynyt edes itkeä. olin niin järkyttynyt, yllättynyt ja shokissa kuin voi olla.

seuraavaksi menin poikaystävän työpaikalle.
"onko joku kuollut?" hän kysyi huomatessaan ihoni lumivalkean sävyn.
menimme alakertaan puhumaan.
"mä oon raskaana", sanoin ja kyyneleet pärskähtivät ilmaan.
"et sä voi olla?!" hän sanoi.
"kyllä mä vaan oon", sanoin ja kaivoin positiivisen testin laukustani. itkin ja itkin. hänen työpaitansa kostui kyyneleistäni.
"no, mitäs me nyt tehdään?"
"en mä tiedä. en mä aborttiin ikinä pystyisi."
"mietitään sitä illalla."
"joo."
polttaessamme tupakkaa se maistui jotenkin erilaiselta. minua oksetti, mutta silti poltin - oli pakko purkaa ahdistus edes johonkin.

sitten menin luennolle, josta en ymmärtänyt mitään. istuin tarkoituksella yksin. kirjoitin mekaanisesti muistiinpanoja, katsoin nuoria opiskelijoitamme, jotka keskustelivat aiheista kärkkäästi. mietin, kuinka noilla kaikilla olisi elämä edessä. minulla ei enää ollut. mitään.
en ikinä pystyisi aborttiin, mutta raskaus ei tässä tilanteessa ollut suunniteltu, en pystyisi olla äiti, en pystyisi enää mihinkään.
tunsin valtavaa syyllisyyttä, sillä minunhan olisi pitänyt olla onnellinen, kun sisälläni hakkasi kaksi sydäntä. minussa oli elämä. viaton ja puhdas.

bussimatkan aikana alkoi kamala raskauspahoinvointi.
kotona välttelin äidin katsetta ja sulkeuduin huoneeseeni. en ollut syönyt koko päivänä juurikaan mitään. en pystynyt, halusin vain haihtua pois. eteerinen, sitä halusin kipeästi olla. kuin sokerista tehty kukka.
mikään ei olisi voinut olla pimeämpää.

(kunpa olisin silloin ymmärtänyt, että se päivä ei ollut kaiken loppu vaan alku. jos nyt menettäisin pienen tähtisilmäni, elämästäni putoaisi pohja ainiaaksi.)

11 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon. <3 oon aina iloinen, jos pystyn tekstin kautta koskettamaan. :)

      Poista
  2. tää oli kyl hyvä lukee. kuinka ne kaikista vaikeimmat tilanteet voikin olla ovi uuteen ja parempaan. Vaikkei sitä koskaan voiskaan uskoo siin ku on tilanne päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, sanoppa muuta. :)
      ihana jos tämä avasi sulle jotain. <3
      Jumalalla on uskomattomia suunnitelmia ihmiselle, vaikka niitä ei aluksi edes uskoisi kuin epäonneksi.

      Poista
  3. Aina hukkaan ne kohdat joihin oon sulle kirjoittanut! Mitä sun äiti tuumasi asiasta ja miten hän on sopeutunut isovanhempana olemiseen, jos saa kysyä? :)

    Mulla tuli heti eilen tunne, että mun täytyy tulla kertomaan sulle saatuani viimein diagnoosin.

    Olisin halunnut saada mielummin tiedon syövästä kuin tästä. Niin kamalalta kun se kuulostaakin.

    Lääkärin lopetettua puhelun kyyneleet valuivat solkenaan mun poskilla- ja valuu edelleen.

    Edes useassa sairaalassa- ei edes alan huippulääkärit pysty auttamaan. Koska tällaista tilannetta ei koskaan oo kuulemma ollut. Ei näillä oireilla, mun ikäisellä.

    Mulla on krooninen kipuoireyhtymä. Jos opin elämään tän kanssa saatan kyetä työelämään.

    Jos en, en koskaan tuu tekemään töitä alalla johon oon juuri valmistumassa.

    Mut luettuani sun tekstin, missä luulet kaiken olleen loppu- olikin kaikki vasta alussa.

    Ehkä mullakin. Ehkä tää vaan oli tarkoitettu näin. Vielä kun jonain päivänä keksin miten. Ja miksi. Tuhansia kysymyksiä, tuhansia kyyneleitä, mutta kaikesta selvitään. Näinhän sen on mentävä.

    "tähtien tuolla puolella muovailtiin huolella,
    ethän sä,
    ikinä,
    kadota tuota katsetta,
    mitähän sä vielä kantaa voit?"

    VastaaPoista
  4. voi. kyyneleet tuli silmiini, kun luin tän kommentin. :(
    uskon, että olisit halunnut sen olevan syöpä, mutta myös syöpä on myös elinikänen sairaus ja voi uusiutua koska tahansa. se on aina kalvavana tunteena mielessä, mutta senkin kanssa voi oppia elämään.
    en ole kuullut tuosta sairaudestasi, mutta ehkä sinua lohduttaa se, että et ole ainakaan kuolemassa? ei tarvitse pelätä sitä. ei myöskään voi koskaan tietää, onko se lopullista, elinikäistä. en osaa sanoa muuta kuin yritä keskittyä asioihin, jotka antavat sulle voimia jaksamaan. sun kärsimys ei ole ikuista, me ei eletä täällä ikuisesti. yritä keskittyä hyviin hetkiin. <3
    eikö tosiaan ole mitään vaihtoehtoista hoitoa sairauteesi, homeopatiaa, kiropraktiikkaa tai mitään?

    mulla myös ontuu tää mun diagnoosi eikä lääkäreitä kiinnosta pätkääkään. on oireita, joita struuma ei selitä. mm. pahoinvointi ja yskä. huoh. varmaan pitäisi mennä yksityiselle jollekin spesialistille. rankkaa tää on, kun ei oo yhtään tervettä päivää.

    mun vanhemmat suhtautui onneksi tosi hyvin raskauteen. äiti luuli tosiaan myös, että joku on kuollut, kun vain itkin silloin. ihan hyvin hän on sopeutunut isovanhemman rooliin, kovin rakas meidän vauva on hänelle. :) oon siitä tosi ilonen, ettei hän oo millään lailla yrittänyt liikaa tunkeutua meidän elämään ja "omia" vauvaa itselleen niin kuin joillain on tapana vaan saadaan apua mun porukoilta silloin kun tarvitaan.

    tosiaan, silloin kun tein positiivisen raskaustestin ja seuraavat 9kk en ollut henkisesti lainkaan valmis tähän muutoksen. aika sujahti ohi todella nopeasti, en kerinnyt mukaan muutokseen. sekin vaikeutti sopeutumista, kun mulla oli koko ajan jotain oireita/sairauksia myös raskauden aikana. päänsärkyä ja tulehduksia.
    olin varma, että elämäni on ohitse. se oli todella rankkaa aikaa.
    mutta kaikki muuttui heti, kun sain vauvan syliini. vaikka siitä lähtien on ollutkin vielä tuplasti rankempaa tämän kaiken sairastelun ja oireilun vuoksi. silti, kunhan vain saan olla lapseni ja mieheni kanssa, olen onnellinen. on hetkiä, kun pystyn unohtamaan oireet, ne antavat syyn elää.

    paljon, paljon voimia sulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se on totta, ettei ikinä voi tietää, mitä tuleman pitää. Voihan olla, että tapahtuu joku ihme ja paranen.. mutta niin se vaan menee, että tää on mun elämä nyt ja mun täytyy elää se täysillä! tapahtuu mitä tahansa. Helppoa tää ei tuu olemaan, mutta on totta, että tieto siitä, ettei elämä ainakaan tähän lopu on ja se helpottaa. En pysty edes kuvitella kuinka rankkaa sulla on. Mutta muistathan, että vaikka olet äiti, niin sulla on oikeus olla rikki ja loppu? se on täysin ymmärrettävää sun tilanteessa!!! toi on just niin tota kun kukaan lääkäri ei ota kantaa.. uskotko, että ne pelkää? kukaan ei tiedä mistä on kyse ja sen takia eivät ota kantaa! näin ainakin haluan kuvitella. Jos tosiaan lukuisten yritysten jälkeen kukaan ei ota vakavasti sun yskää ja pahoinvointia niin sinuna kyllä hakeutuisin jollekkin spesialistille kuka voisi oikeesti ottaa sun oireet vakavasti! onko sulla itselläs mitään ajatuksia mistä voisi olla kyse? ja onko se pahoinvointi ja yskä jatkuvaa vai ootko huomannu, että joku erityinen tilanne pahentais tai helpottais sitä?? sua ei todella päästetä helpolla nyt.. tää ei lohduta, mut oon alkanut uskoa, että kaikelle on joku tarkoitus vaikka sitä ei aina heti ymmärtäiskään! tsemppiä ihan tositositosi paljon sulle. <3 toivon koko sydämestäni, että sun oireille löytyy joku selitys. Mikään ei oo kamalampaa kun elää tiedottomuudessa.. luojan kiitos sulla on myös asioita, mistä saat voiman pisaroita jaksaa tuon kaiken. Toiset olis jo sun tilanteessa luovuttanut. Joten voit todella olla ylpeä itsestäs! <3

      Poista
  5. olisi mielenkiintoista lukea jatkoa tälle; miten adaptoiduit ajatukseen? miten kerroit muille?
    onnenpotkut voivat kyllä tulla yllättävissä muodoissa, vaikka niitä ei juuri silloin edes tietäisi tarvitsevansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. :) varmaan tulen jatko-osia tekemäänkin.
      niin, sanos muuta. <3

      Poista
  6. Jotenkin jännää lukea muiden kokemuksista ei-toivotun raskauden suhteen. Itse hankin pari vuotta sitten abortin ja en ole tuntenut mitään muuta kuin helpotusta asiasta. Katumus tai häpeä eivät ole mielessäni pyörineet ja ainoa syy miksi en muille asiasta puhu pahemmin on se, että monien asenteet muuttuvat varsin aggressiiviseksi varsin arvaamattomasti.

    Jotenkin mietin liittyykö uskonto asiaan. Itse en ole sitten aikaisen teini-iän elätellyt mitään jumalaluuloja, luulen että jos uskoisin johonkin sieluun tai karmaan niin asia saattaisi voinut olla vaikeampi aikoinaan. Se, että lukee ihmisistä joille "abortti on asia johon en ikinä pystyisi" kun itselleni se oli suurin piirtein yhtä vaikeaa kuin vesilasin juominen ja raskaammat menkat, on aika jännää. Millaistahan olisi nähdä asiat toiselta puolen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, aika jännää se tosiaan on. varmasti uskon asiat vaikuttaa paljon siihen, miten suhtautuu aborttiin/eutanasiaan, vaikeisiin kysymyksiin. uskonnot itsessään sisältää erilaisia moraalisääntöjä ja normeja, joiden kautta ihmiset muodostaa oman käsityksensä oikeasta ja väärästä.

      varmasti sulle se oli oikea ratkaisu siinä tilanteessa ja on hyvä, ettei se asia seuraa sinua mitenkään.
      se on tosiaan ikävää, että ihmiset suhtautuvat abortin tekijöihin aggressiivisesti. USA:ssa nämä fundamentalistikristityt murhaavat aborttilääkäreitä, tekevät ns. hyökkäysiskuja aborttiklinikoille. jokaisella ihmisellä on vapaa tahto tehdä oman elämänsä päätökset eikä kenelläkään tulisi olla valtaa puuttua siihen.
      no, tulipas tästä nyt mielipidejuttu, mutta kommenttisi herätti niin paljon vain pohdittavaa.

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.