tiistai 9. joulukuuta 2014

Toivepostaus: Uskoni Jumalaan



Tätä on toivottu jo pariin otteeseen, postausta uskostani ja miksi uskon Jumalaan. Olen kirjoittanut kerran aikaisemmin uskostani pari vuotta sitten, löydät sen täältä. 
Tämä oli todella haasteellinen postaus kirjoittaa. Jos se herättää teissä kysymyksiä, kysykää ihmeessä.

Olen kotoisin perheestä ja suvusta, jossa uskottiin Jumalaan, mutta kirkossa kävimme vain jouluisin. Lapsesta asti olen lukenut iltarukouksen, mutta muuten elämäämme ei kuulunut juurikaan uskon asioita.


Vuonna 2011 tapasin mieheni. Hänellä oli haavoja menneisyydestä, joista ei puhunut minulle. Rukoilin Jumalaa antamaan minulle oikean vastauksen, mitä hänelle on tapahtunut. 

Sain vastauksen noin viikon kuluttua Iltalehdestä, jota sattumalta luin tätini luona. En silloin edes muistanut koko asiaa, en millään tavalla etsinyt lehdestä vastausta rukoukseeni. Selailin lehteä, jolloin näin otsikossa yhden sanan. Silloin Jumala sanoi, että tämä on se asia, joka miehellesi on tapahtunut. Eikä se ollut mikään aivan tavanomainen asia.

Myöhemmin kysyin mieheltäni:

"Tämäkö on se asia?"
Hän murtui täysin. Se oli ensimmäinen kerta, kun muistan Jumalan vahvasti johdattaneen minua ja rukoukseeni vastattiin. 

Olen yhteydessä Jumalaan vähintään iltarukouksessa, mutta usein myös aamuisin. Jos elämässäni on jotain ongelmia, kysyn Jeesukselta, mitä minun pitäisi tehdä. Kertaakaan minua ei ole johdettu harhaan. Jumala kertoo välillä hyvinkin yksityiskohtaisia asioita, joita ei oikeasti saisi muulta kuin Jumalalta.
Rukoilen Tähtisilmän kanssa iltarukouksen, rukoilen välillä myös mieheni kanssa, rukoilen tuntemattomien puolesta.

Refluksilääkkeet eivät auttaneet minua juurikaan. Oikeastaan minulla ei ole edes refluksia patologisesti, koska mahantähystyksessä kaikki oli normaalia. Mutta oireita on ollut silti paljon. 
Rukoilin Jumalalta todella pitkään, että hän ottaisi pois oireeni, lähes päivittäin 1,5 vuoden ajan. Sitten hän otti. Miksi uskon niin? Tässä vastaus:

'Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.' - Joh. 16: 23

Jumalan luoma kauneus näkyy pienissäkin asioissa maan päällä. Jos leikkaan jonkun hedelmän kahtia, se on kaunis ja yksilöllinen. Ja jos miettii vaikka ihmisen elimistöä, se on niin monimutkainen kokonaisuus, ettei se ole voinut syntyä vain evoluution tuloksena.

Mutta suurinta on se, kun saa ensimmäisen kerran oman lapsensa syliin ja tuntee äärettömän vahvan rakkauden. Uskon siinä rakkaudessa olevan jotain samankaltaista kuin Jumalan rakkaudessa ihmiseen. Se ei ole mitenkään verrattavissa oman kumppanin rakastamiseen, koska tämä rakkaus on pyyteetöntä ja pysyvää.
Luen Raamattua joka ilta, mutta välillä jos olen liian väsynyt tai on muuta tekemistä, se jää. Raamattu ei ole mikään tylsä kirja, se on todella mielenkiintoinen ja täynnä kauniita lauseita. Sitä ei voi mitenkään väittää "satukirjaksi", koska asiat ovat niin yksityiskohtaisia. Tämä on minun näkymykseni ja ymmärrän, jos joku ei niin usko. Kaikille epäileville suosittelen kuitenkin edes lukemaan Raamattua. Ja katsomaan elokuvan Father of lights (dokumenttielokuva).
Aloitin viime jouluna Raamatun alusta tavoitteena lukea loppuun, nyt menen Toisessa Samuelin kirjassa. Uskon, että se on joka sanalla totta.

Vaikka olenkin uskossa, en usko olevani parempi kuin muutkaan ihmiset. Olen yhtä synnin tahrima kuin muutkin. 
En usko olevani Jumalan erityissuosiossa vaan uskon, että Jumala kaipaa jokaista ihmistä Hänen luokseen. Hän rakastaa aivan kaikkia. Jumala ei ole mitenkään vakava persoona vaan Hänellä on myös huumorintajua, siksi meilläkin on sitä.

Olen vakuuttunut uskostani joka kerta, kun olen yhteydessä Jumalaan ja tunnen, kuinka Jumala minua koskettaa. Joka kerta, kun Jumala puhuu minulle. Ja joka kerta, kun rukouksiini vastataan, erityisesti jos rukous koskee jotain lähimmäistäni.


On minulla myös konkreettinen kokemus Jumalan voimasta. Kesällä 2013 ollessani huonossa kunnossa synnytyksen jälkeen, menin yhteen hengelliseen tapahtumaan. Lopuksi menin rukoiltavaksi eteen monien muiden ihmisten kanssa. Kun rukoilija siunasi minut kämmenellään, tunsin valtavan sähkövirran kehossani ja kaaduin maahan. Itkin hirveästi, ja tunsin Jumalan läsnäolon lämpönä ja rauhana. Tunsin, että Jumala tulee vapauttamaan minut sairauksistani, mutta aikani ei ole vielä - eikä se ollutkaan.

Henkilökohtainen suhde Jumalaan on se, mitä tavoittelen. Välillä olen laiska, ja uppoudun mieluummin blogeihin tai elokuviin Raamatun ja rukoilun sijaan. Varsinkin näin joulun alla, kun on paljon tekemistä, uskon asiat jäävät sivuun ja muistuvat paremmin vasta joulupyhinä. 

Usko omassa elämässäni näkyy siinä, että yritän olla mahdollisimman ystävällinen kaikille. Hymyillä tuntemattomille. Silloin kun muistan, lahjoitan rahaa hyväntekeväisyyteen. Vaikeinta on yrittää rakastaa heitä, joita vihaa. Mutta ainakin pitää yrittää. 

Kuulun kirkkoon, mutten koe evankelisluterilaista kirkkoa omakseni. Kuluneen vuoden aikana olen käynyt välillä herätysliikkeiden tapahtumissa ja viime viikolla kävin yhdessä seurakunnassa. Toivoisin, että saisin myös uskoon tulleen mieheni mukaan tutustumaan eri seurakuntiin. Yksin on vähän pelottavaa käydä missään.

Uskon Jeesuksen toiseen tulemiseen maan päällä niin kuin Raamatussa on luvattu. Ja uskon, että se on pian. Toisaalta pelkään, toisaalta odotan. Kukaan ei tiedä, mitä silloin tapahtuu muuta kuin, että koko maailma säkenöi Jumalan kirkkautta. 

31 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Uskon. :)
      Uskon, että jokaisella ihmisellä on oma suojelusenkeli. Enkelit toimivat Jumalan sanansaattajina. Enkeleitä on myös erilaisia, esim. Sotaenkelit jne. :)

      Poista
    2. Raamattu ei ainakaan suoraan sano, että jokaisella ihmisellä olisi oma suojelusenkeli. :)

      Poista
    3. Oikeassa olet :) enkelit auttavat silti ihmisiä eri tilanteissa.

      Poista
  2. Hei, olen lukenut anonyyminä blogiasi jo kauan. Musta tää oli jotenkin tosi kaunis postaus♡ Olen itse huumekoukussa ja yrittänyt rukoilla voimia saada tämä kaikki loppumaan.. pelottaa kun ei tiedä loppuuko tämä helvetti sittenkään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! <3
      kiitos paljon! :)
      Mä ainakin rukoilen sun puolesta! Kiitos, että uskalsit avautua.
      Jeesuksella on kaikki valta murtaa sun riippuvuus. Jumala on kuullut ja kuulee sun jokaisen rukouksen. Sä et ole yksin. Seuraavan kerran kun rukoilet, pyydä Jumalaa poistamaan sun huumekierteen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Noi 3 viimeistä sanaa ovat todella tärkeitä, siitä puhutaan Raamatussakin.

      Sä olet ottanut jo ensimmäisen askeleen, kun olet rukoillut. Mä näen, että sä pääset eroon huumeista.
      Tiedän useita, jotka ovat päässeet eroon huumeista Jumalan avulla.

      Jos haluat, voittaa laittaa mulle s-postia luottamuksella: mustelmiapuuterinalla@gmail.com. Voimia taisteluun, sä pystyt siihen. <3

      Poista
  3. Ihan mieletön postaus!:o kiitos, oon jotenkin ihan hämilläni, miten oikeeks sait Jumalan ja miten uskomattoman realistiseks :)
    ehkä mä nyt uskaltaudun käymään kirkossa ja lukasemaan Raamattua :D
    Kiitos vielä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon! <3
      Odotinkin sulta kommenttia, että mitä pidit tekstistä. :) mulla olis ollu vielä enemmänki sanottavaa, mutta johonkin oli pakko lopettaa. Jos on kiinnostusta voin kirjoittaa lisääkin joskus, mitä Jumala on tehnyt mun elämässä.
      Kannattaa kokeilla rukoilemista. Siinä on niin suuri voima. Tuut yllättymään itsekin :) vaikka Jumalasta ei ikinä tiedä, vastaako hän rukouksiin päivän, viikon vai kuukausien päästä.
      Markuksen evankeliumi on lyhin evankeliumi, jos haluat jostain aloittaa. itse avaan välillä Raamatun summan mutikassa. Sekin toimii. :)

      Poista
  4. Kiitos. Että edes joku uskoo tosissaan ja vielä julkisesti. Ja se tunne, kun rukoillaan yhdessä ja joku tulee siunaamaan.. se on samalla pelottava ja turvallinen. Miten voikaan olla.. mutta se on. Hyvä postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos Noora! <3
      sultakin olis kiva lukea tän tyyppistä listausta, jos uskallat kirjoittaa. :)
      Yllättävän paljon tulee kyllä negatiivisuutta päälle esim. Facebookissa. Kerran kirjoitin päivityksen, jossa mainittiin Jumala, ja sen jälkeen neljä ihmistä poisti kavereista.
      Ja siinä on ihan hirveen iso voima, just tommonen fiilis, mitä kuvailit! :)

      Poista
  5. Ootko käyny koskaan seuroissa? :) mahtava postaus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos ihana! <3
      Oon kerran käynyt jossain sunnuntaikokouksessa (en tiedä, onko sen nimitys seurat), mutta koen enemmänkin vapaakirkollisuuden/helluntalaisuuden omaksi "jutuksi". Vaikka sama Jumalan meillä on. :)

      Poista
  6. Mä en ole koskaan kokenut evankelisen Jumalan kosketusta. Saattaa johtua siitä, että elin lapsuuteni vanhoillislestadiolaisessa perheessä ja olen aivan varma, että jos Jumala on olemassa, niin se ei rakasta uskonlahkoja ja uskontoja :D

    Itse uskon, että on olemassa joku korkeampi voima, mutta se on universaali "persoonaton" energia, joka pani liikkeelle alkuräjähdyksen. Olemme kaikki sitä energiaa ja kun kuolemme, muutumme takaisin siksi energiaksi. Ja evoluutioteoria on totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olet oikeassa, ettei Jumala rakasta uskontoja/lakiuskontoja vaan aitoa uskoa. Ymmärrän kyllä, miksi sulla on tollainen kokemus, ettei Jumala ole koskettanut.
      Jännä maailmankatsomus toi energiateoria. :)

      Poista
  7. Suosittelisin käymään esikoislestadiolaisten seuroissa jos on mahdollisuus. Olen kuullut monta tarinaa joissa ihminen on etsinyt itselleen eri seurakunnista rauhaa ja ku on käynyt noissa seuroissa niin on sanonut ettei missään muussa ole ollut samanlaista rauhaa. Ja joskus kuulin jonkun papinkin johdattaneen heränneen ihmisen juuri heidän seuroihin kun ihminen ei tiennyt mistä olisi rauhan löytänyt! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä :) tosiaan vanhoillislestadiolaisten kokouksessa oon käynyt, mutten kokenut siellä mitään erikoista.
      Mukava kuulla, että niin moni on löytänyt sieltä rauhan. Monesti tähän herätysliikkeeseen yhdistetään niin negatiivisia mielikuvia, ainakin jos muodostaa käsityksen median perusteella. Mutta tosi hieno :)

      Poista
    2. Media on kyllä siltä puolelta ikävä että se antaa juuri sellaisia mielikuvia, jotka eivät välttämättä pidä edes paikkaansa. Ja monesti ihmiset sekottavat juuri vanhoillislestadiolaiset ja esikoislestadiolaiset.

      Poista
    3. totta! Kovin yksipuolisen kuvan media antaa. Itse en edes oikeastaan tiedä eri lestadiolaisuuden suuntauksien eroja.

      Poista
  8. tällaista tekstiä on todella kummallista lukea. mä en ole uskovaisesta perheestä. mulla oli lapsena todella vaikeat kotiolot ja sen takia rukoilin iltaisin mutta kukaan tai mikään ei auttanut. ne vuodet tuhosivat mun elämän ja parikymppisenä olen siinä samassa edelleen. kaukana siitä kodista ja niistä ihmisistä mutta kaiken menettäneenä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että :( todella ikävää, että olet joutunut kestää niin rankkoja asioita.
      Ymmärrän hyvin, että tämä teksti tuntui sulle vieraalta, jos Jumala ei ole vastannut rukouksiisi. Tosiaan en tässä tekstissä kirjoittanut, mutta Jumala ei aina vastaa rukouksiin jostain syystä. Maailmassa hallitsee myös pahuuden voimat (Saatana), jotka voivat välillä (oikeastaan hyvin usein) peitota Jumalan aikeet.
      Lupaan rukoilla sun puolesta, että elämääsi tulisi valoa. Sun voi olla vaikea uskoa, mutta Jumala ei ole unohtanut sua. Hän tulee vielä auttamaan sinua jollain tavalla, jotta haavasi vähitellen eheytyisivät. <3

      Poista
  9. Olet rohkea, kun kerrot näin avoimesti uskostasi. On hienoa nähdä, että olet saanut siihen rohkeutta! Tämä teksti oli minulle juuri nyt todella merkityksellinen, ja aivan johdatusta että tänne tulin pitkästä aikaa. Olen rukoillut tänään paljon, koska sisälläni on ollut tyhjää. Taas, pitkästä aikaa. Jumala kuitenkin puhui minulle tänä iltana blogisi kautta paljon. Kiitos <3 -Iida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon :) <3 rohkeampi tietenkin olisin, jos kirjottaisin blogia julkisesti omilla kasvoilla.
      Tosi upeaa kuulla, että koit tämän tekstin johdatuksena! :) tämä oli mun pyrkimys. Toivottavasti saat taas valon takaisin päiviisi. Jumala on kuullut sun rukoukset. Mulla on sellainen tunne, vaikken sua tunnekaan, mutta Jumala tulee tekemään jotain merkittävää pian elämässäsi. <3 siunausta uuteen vuoteesi! :)

      Poista
  10. Siunausta myös sinulle! Odotan innolla, mitä Jumala on minulle luonut valmiiksi tälle vuodelle. Sillä aivan saman tunteen sai eräs ystäväni vahvana jokin aika sitten jutellessamme. Hienoa nähdä kuinka kauttamme toimitaan. Valoa päiviisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrothan minulle, kun jotain erikoista/jännää tapahtuu sun elämässä. Olis hienoa tietää, mitä Jumala on keksinyt sulle. :) <3

      Poista
  11. Minäkin olen uskonut tai ainakin tiennyt koko elämäni, että Jumala on olemassa. Hän ei kuitenkaan näytellyt elämässäni suurta roolia, en rukoillut enkä muutenkaan halunnut oppia tuntemaan Häntä henkilökohtaisesti. Vasta viime vuosina olen alkanut seurata oikeasti Jeesusta.

    Mainitsit, että olet yläkertaan yhteyksissä ainakin iltarukouksen yhteyksissä. Minun kohdallani on aika sama juttu, mutta viime aikoina on alkanut tuntua siltä, että elämäni voisi olla paljon ihanempaa, jos antautuisin Hänelle täysin. Tuntuu, että "unohdan" Jumalan elämän kiiressä mukamas tärkeämmille asioille. Uskon, että Jumala haluaisi kaikessa elämässäni mukana. Pyhä Henki puhuttelisi ja haluaisi puhutella minua paljon enemmän, jos antaisin.

    Ja Jumala todella on huumoriveikko. :D Nauru on ihana asia.

    - Karoliina R.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on niin toi sama juttu, että aina tulee jotain muuta menoa/tekemistä eikä siksi usein "ehdi" rukoilla kuin kerran päivässä. Ja haluaisin myös tulla paremmin Pyhän Hengen johdattamaksi.
      Aivan mahtava juttu, että sä oot löytäny henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen! :) <3 Mä toivon ja rukoilen sun puolesta, että Jeesus tulisi vielä lähemmin sun elämään :)

      Poista
  12. Kuinka kaunista! //

    taipaleellatovi.wordpress.com

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.