maanantai 29. kesäkuuta 2015

Syömishäiriön jäljet

Sairastin epätyypillistä anoreksiaa kolme vuotta. Olen ollut kohta kaksi vuotta kuivilla. Mutta siltikään en aivan täysin. Etenkin fyysisiä haittoja on yhä.
Tänä keväänä pudotin painoa terveellisesti lisäämällä liikuntaa, mutta lasku tyrehtyi huhtikuussa, kun sairastin kaksi vatsatautia ja sen myötä motivaatio liikkumiseen on ollut vähäistä. Oikeastaan ihan hyvä, koska olin taas alkanut pureskella joka välissä purkkaa ja täyttää vatsaani vedellä. Kehoni oli aliravittu, vaikka olin normaalipainossa.

Ajattelin nyt listata jälkiä, joita sairaus jätti minuun.

Palelu aterian jälkeen

Järkyttävää palelua, usein olen joutunut mennä peiton alle syömisen jälkeen. Nyt kun paino on noussut muutaman kilon, palelua ei ole ollut. Saatan myös palella, jos ruokaväli venyy pitkäksi.

Kuolan valuminen nälkäisenä

Tämä on niitä häpeän jälkiä kehossani, eikä se ole poistunut, vaikka olen ollut jo pitkään normaalipainoinen.
Sylki saattaa valua, jos haistan ruoan, ajattelen ruokaa tai välillä syödessäkin. Alkaessani seurustella mieheni kanssa syljen valuminen romanttisina ruokailuhetkinä oli todella noloa.

Vatsakipukohtaus pitkän ruokavälin sattuessa + muut vatsavaivat

Vatsani kipeytyy, jos tulee pitkä ruokaväli. Kipu on usein niin kovaa, että joudun mennä kaksin kerroin lattialle. Tätä sattuu aika harvoin, koska pidän huolen säännöllisestä syömisestä.

Söin sairastamisen aikoihin järkyttäviä määriä purkkaa. Jatkuvasti. Ja se näkyy nyt suolistossani ilmavaivoina ja kipuna, ja ne eivät ole mitään vähäisiä.

Kynsien kunto

Anoreksia-aikoihin kynnet olivat täynnä valkoisia läikkiä, magnesiumin puutetta kai. Nyt ne ovat olleet muutaman vuoden kuoppaiset, aivan järkyttävät. Siksi lakkaankin ne aina.

Useat lääkärit ja kosmetologikin ovat ihmetelleet kynsieni kuntoa, eikä siihen ole saatu mitään selitystä verikokeilla. Luulen, että jokin ravintoaine ei imeydy kunnolla elimistööni, vaikka saan varmasti tarpeeksi kaikkea ravinnosta. Olen saattanut itse aiheuttaa tämän usean vuoden aliravitsemuksella, mutta mitään varmuutta siitäkään ei ole.

Ruoka-aineiden syöminen järjestyksessä

Yhä teen tätä, vaikka olen aika hyvin päässyt eroon siitä. Tämä koskee siis lounaita ja päivällisiä.

Vääristynyt kehonkuva

Minun on hankala hyväksyä itseäni, ja en siedä jos painoani tai ulkonäköäni kommentoidaan. Se tuntuu todella pahalta. Minulla on myös taito kääntää positiiviset lauseet kropastani negatiivisiksi.

Mitä jälkiä syömishäiriö on jättänyt teihin sairastaneisiin?

11 kommenttia:

  1. Sä olet silti selvinnyt tuosta kaikesta ja sulla on vielä mahdollisuus toipua syömishäiriöstä täysin, jättää se kokonaan. <3 Sä olet vahva! Mä en itse ole syömishäiriöinen, mutta mä myönnän, että ruoka on ajoittain mulle erittäin ahdistava asia. Tässä postauksessa tuo vääristynyt kehonkuva-kohta sopii minuun kuin nenä päähän. Kuulostaa niin hemmetin tutulta. :(

    Tsemppiä!

    PS. Musta olisi kiva kirjoitella sun kanssa vaikkapa sähköpostia ja tutustua sitä kautta paremmin. :>

    http://kadotettujaruusuja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista 💓
      Joo, aivan varmasti tuun toipumaan vielä kokonaan, etenkin fyysisistä haitoista ja hyväksymään kroppani sellaisenaan, kuin se on.
      Ikävä kuulla, että sullekin ruoka on välillä ahdistava juttu. Sulle vois olla ravitsemusterapeutin tekemä ateriasuunnitelma hyödyks. Miltä kuulostais?

      Käyn kurkkaamassa blogiasi. Ja mulle saa laittaa meiliä kyllä 💕☺

      Poista
  2. Mulla on vieläkin kehonkuva pilalla (vaihtelee päivän mukaan, miltä näytän mielestäni kuvista / peilistä), vaikka sekoilin suht. vähän aikaa ja oon monta vuotta syönyt ns. normaalisti. Enkä osaa enää suhtautua ruokaan normaalisti, ahmimisjaksoja (ilman oksentelua) tulee tosi helposti. Ei ollu ikinä tällaista ongelmaa ennen syömishäiriötä. Oon lihonut ekaa kertaa elämässäni painoindeksiltä näin painavaks, ennen anoreksiaa olin ollu koko elämäni ilman yrittämistä alipainoinen. Painan nyt sit väh. 10 kiloa enemmän, kuin ennen syömishäiriöoireilua. Ei oo onneks fyysisiä haittoja. Toivon, että saisin suhtauduttua ruokaan taas ihan ruokana ja hillitä sen syömistä lopettamatta kokonaan, ja että voisin olla tyytyväinen itseeni taas. Niin kuin olin suht.koht. tyytyväinen ennen kuin menin sairastuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kurja kuulla. :/
      Tosiaan ihan lyhytaikainenkin syömishäiriö voi saada aikaan häiriintyneen kehonkuvan ja syömiskäyttäytymisen. Älä syyllistä itseäsi missään nimessä painonnoususta. Olet varmasti todella kaunis, kauneus ei ole kiinni painosta.
      Ahmiminen ei ole huonoa itsekuria tai "sortumista" herkkuihin. Kehosi on aliravitsemustilassa, mikä laukaisee ahmimisen. Ehkä ateriavälisi ovat liian pitkiä tai et saa aterioillasi tarpeeksi energiaa tai ravintoaineita. Itse pääsin eroon ahmimisesta vasta kun uskalsin syödä joka aterialla tarpeeksi ja ei mitään yli 4h ateriavälejä.
      Tsemppiä ja voimia syömishäiriön voittamiseen <3

      Poista
  3. Tsemppiä!♡ olet selvinnyt paljosta, toivottavasti vielä joskus hyväksyt itsesi kokonaan ja rakastat itseäsi ja kaikkia nii hyviä puolia joita sussa on♡

    Mä en vieläkään voi juoda hyvällä omallatunnolla sokerimehuja/limuja. Kammosin niitä niin kovasti sh-aikana. Mutta eipä tuo oikeastaan haittaa, tosin pepsimaxia tulee juotua senkin edestä...
    En vieläkään osaa hahmottaa minkä kokoinen oikeasti olen. Eri peilit tuntuvat näyttävän vartalon ihan erilaisina. Ahdistaa, kun kotona näyttää hoikalta, sitten tunnin päästä kaverin luona tuntuu kuon olis pari kiloa tullut lisää. On paljon päiviä kun ulkonäkö inhottaa, mutta onneksi on jo niitä päiviä kun tuntee itsensä kauniiksi.
    Raskausarvet, onneksi vain haaleat, takapuolessa ja sisäreisissä, kun tuli lihottua nopeasti ja sitten laihduttua nopeasti. Sisäreidet häiritsee kyllä vähän, arvet on niin syvät että iho näyttää hieman ryppyiseltä.
    Mutta onneksi nyt ei mitään terveyshaittoja jäänyt, Luojalle kiitos siitä. Kaikesta pääsee vielä yli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kannustuksestasi <3 :)
      Mulla oli myös pitkään limut kiellettyjen listalla vielä sh:n jälkeenkin. Tuli litkittyä cokis zeroa, ja se kertoo kyllä siitä, että näläntunnetta tulee korvattua kalorittomilla jutuilla. Sunkin pitäisi pepsin sijaan vaikka syödä jotain pientä välipalaa ja/tai syödä aterioilla enemmän.
      Uskon, että sullakin on tilanne parin vuoden päästä parempi. Toivon sydämestäni ja rukoilen kokonaisvaltaista parantumistasi. Kun pääsee aliravitsemustilasta biologiseen normaalipainoon, katoavat samalla itsekriittiset kroppa-ajatukset.
      Ps. Näkisitpä omat raskausarpeni ;)

      Poista
    2. Kiitos ihanista sanoista ja rukouksesta♡ Jonain päivänä ollaan täysissä voimissamme :) Ja onneksi ne arvetkin siitä siliää ja haalistuu! Ne on onneksi kuitenkin niin normaali asia naisilla koosta huolimatta, ihan kun selluliitti. Voi naiseuden ihanuudet :D vanhana sitä varmaan jo naureskelee miten pikkutarkka on tullut oltua.

      Poista
  4. Oon sairastanut syömishäiriötä kuutisen vuotta, ja luulin pari vuotta sitten olevani parantunut. Ulospäin toki olinkin, mutta tarkkasilmäisimmät (esim. ex-'anoppi' :D) ilmeisesti osasivat mun syömiskäyttäytymisestä (en edes tiedä, mistä) päätellä, että taustaa ainakin löytyy.
    Sitten viime syksynä oli superstressaavaa, ja heti laihduin monta kiloa. Tänä keväänä podin elämänkriisejä, ja naps, kunnolla alipainoon ja sydänoireet yms. oireiden kirjo takaisin.
    >Eli ehkä suurin jälki jonka syömishäiriö on jättänyt, on stressiin reagoiminen syömishäiriökäyttäytymisellä.

    Kehonkuva on myös ilmeisesti jonkin verran pielessä, varsinkin nyt normaalipainoon palattuani. Ja samoin kuin sinä, positiivisetkin kommentit kääntyvät todella ikäviksi pääni sisällä. Pelkään aina etukäteen tavatessa ihmisiä pitkästä aikaa, että joku sanoo jotain ulkonäöstäni, koska tiedän sen mahdollisesti olevan haitaksi minulle.

    Ruokarajoituksia on myös jäänyt syömishäiriöajoilta, ja niiden rikkominen ei tule edes mieleen koska on niin tottunut välttämään tiettyjä ruokia.

    Kuten mainitsit myös, ne vatsavaivat. Niitä riittää, koko ajan enemmän tai vähemmän.

    Voidaan kuitenkin molemmat varmasti sanoa olevamme pahimman vaiheen yli (mieti meidänkin blogeja muutama vuosi sitten! tuntuu niin kaukaiselta), ja se, että osaa objektiivisemmin tarkastella omia oireitaan ja tunnistaa mitkä ovat sh:n aiheuttamia, toimii myös turvana myöhempiä repsahduksia vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, onpa kurjaa että sulla puhkesi uudelleen. :( Oonkin miettinyt välillä, miten sulla on mennyt siellä. Yllättävän nopeasti kroppa menee taas huonoon kuntoon ja sydänkin alkaa heittää kärrynpyörää.
      Jospa kokeilisit joskus turvallisessa ympäristössä rikkoa ruokarajotteita. Ei tapahdu mitään äkillistä painonnousua sen vuoksi, vaikka mieli niin väittäisikin.
      Itsekin välillä jopa välttelen näkemästä ihmisiä, jos on ollut pitkä tauko näkemisessä. En halua kuulla mitään: "Kylläpä sä näytät hyvältä nykyään" (lihavalta...)
      Joo, kyllä niistä vanhoista blogiajoista on menty kuitenkin jo tosi kauas. :)
      Voimia ja halauksia mörön uudelleen tuhoamiseen! <3

      Poista
  5. Välillä mietin väkisin onks tää kaikki jälkeä anoreksiasta. Tekikö vakava aliravitsemustila niin hurjaa hallaa elimistölle kuten lääkärit varoitti?

    Samassa hetkessä mun on pakko kääntää ne ajatukset pois, koska pelkää, ettei mun keho kestä enää, koko ajan se tuntuu tuhoutuvan pahemmin ja pahemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :(
      Varmaan se on laukaissut sun elimistössä pahan stressitilan ainakin ja sitä kautta sun kroppa on alkanut tuhoutumaan ja osa sairauksista on puhjennut (esim. suolistossa). Mutta pelkästään anoreksia ei riitä selittämään kaikkea kokemaasi kipua ja sairauksien kirjoa. Niin kuin varmaan uskot itsekin. Geeneissä on varmaan suurin syy. Voi, kunpa alkaisi viimein selviämään toi juttu. Et ansaitse tollaista elämää. Joko on kuulunut maksusitoumuksesta? Oon välillä rukoillut sen puolesta.
      <3

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.